Hengenlähtö lähellä

Ei sitten ollutkaan kyse ihan pelkästä ripulista ja vatsataudista... Torstaina Bela oli keskiviikon ripuloinnin jälkeen jo ihan kunnossa, mutta perjantaina tilassa tapahtui käänne huonompaan. Aamuruuan söi vielä hyvällä halulla, ja oli oma reipas itsensä, mutta noin tunnin kuluttua syömisestä oksensikin sitten kaiken ulos. Ei muuta kuin taas soittoa eläinlääkärille, taas annos pahoinvoinninestolääkettä ja päätettiin aloittaa myös antibioottikuuri. Näistä toimenpiteistä huolimatta Belan kunto alkoi kuitenkin huonontua silmissä, normaalisti todella aktiviinen ja ahne pentu oli täysin apaattinen, ja käänsi vain päätään pois kun yritin tarjota ruokaa. Päivällä alkoi myös estolääkkeestä huolimatta oksentaa uudelleen, joten ei muuta kuin taas aikaa varailemaan. Saimmekin onneksi ajan Nekalan Evidensiaan noin tunnin päähän. Tässä vaiheessa mittasin lämmön, 37,5, eli aivan liian alhainen pienelle pennulle.

Vastaanotolle päästessämme Bela alkoi olla jo todella heikossa hapessa. Ei jaksanut vastustella tutkimuksia lainkaan, tajunnan taso oli laskenut, ja oli jo kuivunut sekä pahasti alilämpöinen. Ruumiinlämpö oli tässä vaiheessa enää 36,6! Pikkuinen laitettiin röntgenkuvien ja ultran jälkeen lämpöpatjalle peittoihin käärittynä, ja aloitettiin nesteytys suoraan suoneen. Röntgenkuvissa ei näkynyt selkeää tukosta, mutta kuva oli samea, joten lääkäri oli päättänyt katsoa vatsan myös ultralla. Vatsaontelossa näkyi jonkin verran vapaata nestettä, mikä ei tietystikään ole hyvä juttu. Katsottiin siis myös veriarvoja, jotta voitiin sulkea elimelliset viat pois. Veriarvoissa ei ollut häikkää, joten jäimme odottelemaan, että sisäelinsairauksiin erikoistunut lääkäri ehtisi ultrata vatsan vielä uudelleen. Noin tunnin kuluttua Bela oli piristynyt nesteytyksen avulla sen verran, että odotushuoneeseen asti kuului, kuinka hän kiljui sairaalan puolella suoraa huutoa, kun oli joutunut kamalaan sairaalahäkkiin. Myös kauluri oli jouduttu laittamaan, koska virtaa riitti jo niin paljon, että oli yrittänyt poistaa kanyylia omin avuin.

Hetken odottelun jälkeen päästiin sitten uudelleen ultraan. Vapaata nestettä näkyi yhä, suolistossa ei näkynyt viitteitä intussusseptiosta, mutta vatsalaukun seinämä oli paksuuntunut (voi johtua oksentamisesta), ja vatsalaukussa näkyi jokin asia, mahdollinen vierasesine. Sitä lääkärikään ei osannut sanoa, mikä tuo asia voisi olla. Keskusteltuani lääkärin kanssa päädyttiin siihen, että lähdetään Hattulan eläinsairaalaan, jossa vatsalaukku pystyttäisiin tähystämään. Siitä alkoikin sitten pisin vajaan tunnin matka ikinä. Kaahasin koko matkan ylinopeutta ohistuskaistalla, ja varmistelin mieheltäni että hengittäähän Bela yhä. Ja kertasin mielessäni sitä, että mitenkäs sitä koiraa elvytettiinkään...

Hattulaan päästessämme Bela jaksoi kuitenkin jo heiluttaa häntää lääkärille, eli selkeästi toivoa oli vielä. Lääkäri totesi nähtyään koiran, että näin pientä ei pystykään tähystämään, joten Bela lähti suorinta tietä leikkuriin vatsaontelon avaukseen. Tunnin verran jännitystä, kunnes lääkäri saapui kertomaan, että vierasesinettä ei löytynyt, mutta ohutsuolessa näkyi värimuutos noin 15cm matkalla. Tämä kertoo siitä, että siellä on kuitenkin ollut se intussusseptio, eli suolentuppeuma, mutta se on lauennut itsestään joko jo nesteytyksellä, tai sitten anestesian seurauksena. Suolta ei ollut lähdetty poistamaan, koska se ei ollut vielä kuolioitunut, ja lääkäri oli saanut mobiliteetin palautettua hieromalla suolta. Arvoitukseksi jää, onko tuppeuma seurausta vatsataudista, vai oireiden alkuperäinen aiheuttaja.

Päätettiin lääkärin kanssa, että Bela jää yöksi sairaalaan tarkkailuun, ja mikäli aamulla kaikki on ok, voidaan hänet kotiuttaa. Kotimatkalla lääkäri vielä soitti, ja kertoi että Bela on herännyt oikein hyvin, ja syönyt jopa hieman toipilasruokaa hyvällä halulla.

Lauantaiaamuna sainkin sitten puhelun, että vointi on kohentunut yön aikana todella paljon, ja aamuverinäytteiden tulokset olivat hyvät, joten Belaa sai lähteä hakemaan kotiin. Monia rahoja vastaan saimmekin sitten lunastaa oikein pirteän tyttösen pois sairaalasta, ja lähdimme kotimatkalle. Lääkärin mukaan seuraavat päivät ovat ne kriittisimmät, koska toki aina on olemassa mahdollisuus komplikaatioihin. Leikkauksesta on nyt aikaa 2,5 vuorokautta, Bela syö hyvin, on todella virkeä ja suoli toimii, joten pikkuhiljaa tässä uskaltaa jo hengittää. Vatsassa on toki nyt melko iso leikkaushaava, joten rauhallisesti pitäisi ottaa ainakin viikon verran. Helpommin sanottu kuin tehty...

Pikku tötteröpää

Bela sai nimensä tv-sarja Supernaturalista, ja jos tämä taistelu voitetaan, niin hän todellakin on supernatural. Jos olisin perjantaina jäänyt odottelemaan eläinlääkäriin lähtöä hiukankin pidemmäksi aikaa, ei meillä todennäköisesti olisi enää pentua, tässä oli nimittäin oikeasti hengenlähtö jo todella lähellä. Suuret kiitokset vielä sekä Hattulan että Nekalan Evidensioille Belan hengen pelastamisesta!