Huh huh, onkin näköjään jo pari kuukautta taas mennyt edellisestä kirjoituksesta. Aloitin uuden työn maaliskuussa, ja se kaikki uuden opettelu onkin vienyt ajan ja jaksamisen melko tehokkaasti. On sitä kuitenkin ehditty myös koiran kanssa harrastaa. Belan jalkavammakin on parantunut sen verran hyvin, että saatiin fyssarilta lupa ulkoilla taas vapaana, ja muutenkin lisätä rasitusta pikkuhiljaa.
 |
| Rauhoittumisharjoitukset Koskikeskuksessa. |
Osittain jalkavamman aiheuttaman liikunnan puutteen takia, ja varmasti osittain oman kokemattomuuteni takia, Belan koulutuksessa on ollut välillä melkoisia haasteita. Suurimpana näistä järjetön vetäminen hihnassa, ja hampaiden vaihtumisesta huolimatta jatkunut näykkiminen. Aina sanotaan, että kyllä se pureminen sitten loppuu, kun hampaat vaihtuu... Juu ei. Järjestelmällisellä koulutuksella ja oikeaan käytökseen ohjaamalla ollaan kuitenkin päästy huimasti eteenpäin. Suurin käännekohta oli, kun otin yhteyttä Eläinavustaja Ry:n kouluttajaan Tommi Mäkelään. Ollaan käyty Tommin koulutuksissa nyt noin kuukauden ajan, ja näinkin lyhyessä ajassa Bela on edistynyt valtavasti. Nyt ollaan tilanteessa, että Bela on kävellyt jopa kokonaisia lenkkejä vetämättä käytännössä lainkaan! Itsekin olen Tommin opeilla kehittynyt ohjaajana, mutta kyllä tässä työtä vielä riittää.
 |
| Hieman ylpeä itsestään? |
Minä hullu menin myös ilmoittamaan Belan näyttelyyn, joten ollaankin nyt kierrelty mätsäreitä jotta saadaan harjoitusta. Sijoituksiakin on tullut, parhaimpana viime viikolla Pirkanmaan Corgistien kevätmätsärissä isojen pentujen punaisen kehän toinen. Tositilanteessa ollaankin sitten reilun viikon päästä Harjavallan ryhmänäyttelyssä. Jännittää jo nyt aivan kamalasti. Toki Bela menee vasta pentuluokkaan, joten ehkä sen ei ole niin väliä, jos kehäkäytös ei vielä olekaan aivan täydellistä. Bela on halutessaan upea esiintyjä, mutta toiset koirat tahtovat vielä viedä huomion liian helposti. Ja minä olen kokematon handleri, joten molemmilla riittää vielä paljon opittavaa.
